Kiinnostavat linkit
Niina Leino, Olivia
Perustuu
tositarinoihin
Kirjoitin ensimmäisen lehtijuttuni yli kaksikymmentä vuotta sitten. Aihe oli varsinaissuomalainen poro, ja idean läpimenoa maakuntalehdessä avitti se, että toimituspäällikkö oli perhetuttu. Toimituksessa kukaan ei keksinyt kysyä minulta jutun näkökulmaa, joten sitä ei ollut.
Artikkeli julkaistiin neljällä palstalla ottamani kuvan alla. Olin kehittänyt mustavalkoisen filmin itse, ja saattaa olla, etteivät kaikki lukijat hahmottaneet poroa männikön keskeltä. Odottelin ikkunan takana, kun postinkantaja toi lehden puoli viideltä kesäaamuna.
Nykyisin teen Olivian tiimin kanssa tarkoin kohdennettua ja huolella konseptoitua naistenlehteä, jonka jokaisella palasella on tarkoitus. Poroidealla ei pötkisi pitkälle, mutta poronhoitajasta voisi jo jalostaa jutun, jonka tarkoitus on auttaa lukijaa pohtimaan omaa ammatinvalintaansa. Tosin sillä edellytyksellä, että poronhoitaja olisi 28–42-vuotias nainen, jolla on kertomisen arvoinen tarina – mielellään esimerkiksi irtiotto pankkiirimaailmasta.
Kiinnostavan lehden salaisuus on ja tulee aina olemaan sama: hyvät tarinat. Kerrotaan ne sitten sanoin tai kuvin, lukijasuhde syntyy lämmöstä, jota tunteita herättävät tarinat hohkaavat.
Porojutun aikojen jälkeen olen nähnyt painosta kärrättävän niin monta rullakollista lehtiä, ettei kätteni jälki enää saa poskiani hehkumaan. Lehden tekeminen on kuitenkin minusta edelleen kiehtovampaa kuin mikään muu. Rakastan hetkiä, jolloin jonkun toimituksessa ääneen lausuma ajatuksenpoikanen nytkähtää ideaksi, sitten toisen avittamana näkökulmaksi ja lopulta monen mutkan ja ties kuinka monennen tekijän kautta valmiiksi jutuksi.
Aina ei tietenkään ole näin. Jotkut Olivian parhaista jutuista on tehty samalla metodilla kuin minun porojuttuni: toimittaja on saanut idean, ottanut kameran kaulaansa, lähtenyt reissuun ja palannut sieltä hienon tarinan kanssa.
Rakastan minä niitäkin hetkiä.
Teesit hyvään työilmapiiriin
- Hyvä ilmapiiri ei ole tavoite vaan seuraus siitä, että jokainen tietää mitä tehdään ja miten. Tavoitteiden, työnkuvien ja vastuiden pitää olla kaikille selvät.
- Vapaus lisää motivaatiota. Töissä viihtyy paljon paremmin, kun voi itse valita, mitä reittiä tavoitteeseensa pyrkii.
- Vain haastava työ on kiinnostavaa. Esimiehen vastuulla on tunnistaa, millaisia haasteita kukin työntekijä kaipaa.
- Ryhmä on aina vahvempi kuin lahjakkainkaan yksilö, ja ryhmässä onnistuminen on palkitsevampaa kuin oma hyvä suoritus. Luovaa työtä voi tehdä vain, jos jokainen uskaltaa olla ryhmässä oma itsensä.
- Työntekijät luovat ilmapiirin. Jos esimies pystyy myöntämää virheensä ja olemaan aidosti läsnä, tiimi haluaa olla esimiehen puolella ja toteuttaa hänen asettamiaan tavoitteita.
Niina Leino
Päätoimittaja
Olivia
